Ja aika kuluu! Kaks viikkoa pääsykokeisiin, ja kun tuun takas, oon täällä enää reilun kuukauden. Johanna lähtee kuukauden kuluttua, nyyh...
Viikonloppuna junassa huomasin, että vilja on jo korjattu täällä ja kerätty rullille pelloille (joku asiantunteva ilmais tän varmasti fiinimmin). Kukat alkaa olla enemmän tai vähemmän kukkinu, meidän ovenpielen massiivinen ruusu vaan tiputtelee terälehtiään mun lakaistavaksi. Ja kyllä, on kuuma, 30 astetta luvattu koko viikoks... Oon kohtuu ruskea, eniten "työruskea" käsivarsista ja jaloista mutta bikinirajatkin näkyy selvästi. Jos tätä on nyt, mitä heinäkuussa? Paikalliset kaikki ennustaa uskomatonta hellekesää, kai tää on näillekin epätavallisen kuuma kevät.
Mutta nyt kuluneen kuukauden tapahtumia:
Huhtikuun viiminen viikko (keskiviikosta tiistaihin) oltiin perheen kanssa Pugliassa niiden kesäasunnolla. Oli upeaa nähdä myös niin eteläistä Italiaa. Maisemat oli mahtavia, aurinko (ja merivesi!) lämmin ja ihmiset eri näköisiä kuin täällä keskiosassa. Tietty kahdeksan tunnin automatka kolmen lapsen kanssa antoi reissuun oman lisävivahteensa... Tulin itse junalla la-su-välisenä yönä takaisin, niin että sain edes muutaman päivän lukurauhan kotona.
Vappua vietin Lantessa. Paikalliset juhlistavat vappua ostamalla faveja (ihme papuja) ja jotain vahvaa juustoa (kuten pecorino) ja menemällä pikinikille, mutta suomalaista aaton iloitsemista ei täällä harrasteta. Onneksi on Suomen Rooman-instituutti, jonka tieteellinen kurssi sentään piti vappuaaton perinteitä yllä...
Sebastiano (kuten kuvat kertoivat) kävelee varman epävarmasti. Eilen olin sen kanssa iltapäivällä leikkipuistossa, annoin sen perehtyä ruohikon salaisuuksiin ja istuin penkille (silmäilemään uusinta The Economistia ;)) - ja hetken kuluttua Seb taapertaa mun luo naama onnellisessa hymyssä ja kädessä ruttuun rypistetty kukka jota se ojentaa mulle! Ah, oon koko kevään valittanu Johannalle että haluisin kukkia, ja nyt yksvuotias tulee ja korjaa tilanteen. Voi toista.
En muuten koskaan kirjota tytöistä mitään. Mutta niille ei kuulu samoja ihmeellisiä asioita kuin Sebille, enkä vietä niiden kanssa niin paljon aikaa. Marta alotti viulutunnit nyt keväällä, oli siitä kolme viikkoa innoissaan eikä enää harjottele... Seuraan hymyillen sivusta, nyt se ainakin vielä haluaa käydä tunneilla, toivon että se saisi siitä edes jotain teoriajuttuja irti ja keksisi vaikka vaihtaa toiseen soittimeen jos hermot menee. Martalla tunnetusti ei ole kamalasti malttia harrastusten suhteen; tänä vuonna se on käyny varmaan viidessä eri urheiluharrastuksessa hip-hopista koripalloon valittaen aina lopulta, ettei halua mennä.
Claudia on alkanut saada muutamia kiukkupuuskia kun kellään ei ole aikaa huomioida sitä, keskimmäinen raukka kun on. Erityisesti maanantait, jolloin Martalla on viulutunti, on vaikeita: eilen Claudia hyppi Tizianan ympärillä runokirja kädessä ja halusi että sille luetaan samalla kun Martaa piti auttaa teorialäksyissä (mut työllisti Sebastiano josta oli tosi kivaa työnnellä kahvilan tuoleja ees taas) sillä seurauksella, että Martan viulutunnin ajan Tiziana luki lakkaamatta runoja Claudialle, joka lopulta, kun Marta palasi, sai kuitenkin itkukohtauksen.
Mutta tällasta täällä. Tosiaan hassua ajatella että kahen viikon kuluttua oon siellä (tosin siitä tulee todellinen pikavisiitti), oon aina miettiny että "se on sit joskus ihan lopussa". Mutta aika lopussahan tää vuos alkaa olla.
Liitteenä kuva Pugliasta: Marta, Claudia ja ranta.
Ja nyt, buonanotte, ci sentiamo!
Korjauskommentti: päivämäärä 22.5., kirjotin luonnoksen kymmenen päivää sitten :) Ja kellokin on kymmenen illalla.
